Eino Leinon Helkavirsiä

Suomen kansallisrunoilijaksikin kutsuttu Eino Leino (1878–1926) kirjoitti runoteoksen Helkavirsiä vuonna 1903 ja jatko-osan Helkavirsiä 2, joka ilmestyi 1916. Nimestään huolimatta Leinon säkeet eivät ole virsiä, vaan kirjailijan itsensä keksimiä myyttejä ja balladeja.

Nämä kuumeiset riimit kumpuavat syvältä suomalaisesta sielunmaisemasta, ja ammentavat vahvasti kalevalaisista myyteistämme. Niissä sekoittuu pakanuus ja kristinusko, hyvyys ja pahuus, rumuus ja kauneus, itä ja länsi. Leinon tarinat eivät ole nationalistista paatosta, vaan päinvastoin ne luotsaavat sielun synkkiä, tummia vesiä. Nuoremman sukupolvenkin on aika löytää Leino.

Suomessa on kasvanut kaikessa hiljaisuudessa varteenotettava joukko sarjakuvantekijöitä, jotka edustavat realistista tyylisuuntausta. Heitä yhdistää perinteisen piirrosjäljen lisäksi kiinnostus historiaan ja myytteihin. Tummasävyinen kerrontakin on heille tuttua. Eino Leinon Helkavirsiä -teokseen Petri Hiltunen kokosi tekijäjoukon, johon kuuluvat hänen lisäkseen Kristian Huitula, Katariina Katla, Tuomas Myllylä, Eetu Pellonpää, Sari Sariola, Vesa Vitikainen, Lauri Pitkänen, Katja Louhio ja Antti Tiainen. Kukin tekijä on saanut valita sarjakuvitettavakseen itselleen mieluisimmat helmet Helkavirsistä.

Sari Sariolan piirtämä kansi on moderni versio Pekka Halosen alkuperäisteoksesta. Petri Hiltunen tulkitsee runot Tumma, Pyhä Yrjänä ja Räikkö Räähkä. Katariina Katlan kynästä syntyy Mennyt manner. Tuomas Myllylän jykevää jälkeä saamme ihailla Kimmon koston tulkinnassa, ja myyttisten aiheiden taituri Kristian Huitula taikoo paperille Tuurin. Vesa Vitikainen liittoutuu Katjan ja Antin kanssa versioidakseen hyvin omaperäisesti runot Merenkylpijäneidot ja Ukri. Lauri Pitkänen on rohkeasti sovittanyt balladit Ylermi sekä Ukonlintu ja Virvaliekki.

Eino Leinon Helkavirsiä on 20 vuotta täyttävän Arktinen Banaani -kustantamon juhlateos.