Paimenpoika Inkeristä

Sosiaalineuvos Eero Pitkäsen, 93, muistelmat alkavat lapsuudesta Inkerissä Purnun kylässä ja Toksovassa Pitkänen kirjoittaa runoja Siperian puuvillapelloilla kuolleelle suurelle rakkaudelle ja kuvaa kokemuksiaan kollektivisoinnista, omaisuuden takavarikoinnista, propagandasta ja yksityisten talonpoikien syrjinnästä, karkotuksista ja pakomatkasta Suomeen.

Vuodesta 1935 lähtien Eero Pitkänen on Suomessa, ensin Karjalassa vanhoillisen setänsä kasvattina, sitten vapaaehtoisena talvisodassa ja jatkosodassa, haavoittuneena sotasairaaloissa ja rintamaupseerina kouluttamassa seuraavia lähtijöitä. Sodan loppuvaiheessa Pitkänen toimi Hangon ja Jollaksen vastaanottoleirien päällikkönä.

Leirien kautta kulki tuhansia karkotettuja ja paenneita inkeriläisiä ja eestiläisiä. Poikkeusoloissa ei aina ollut aikaa hakea ihmiskohtaloiden ratkaisemiseen virallisia päätöksiä. Kuumat puhelinlinjat valtionjohtoon ja poliitikkoihin auttoivat järjestämään majoituksen ja kuljetuksen ihmisille, jotka venäläiset välillä vaativat poistettaviksi alueeltaan, välillä palautettaviksi. Leirin päällikön oli väistämättä toimittava salassa, mutta öisistä salakuljetuksista ei hän eikä kukaan hiljaisen luvan myöntäneistä ole uskaltanut tähän mennessä kertoa.

Laaja muistelmateos Paimenpoika Inkeristä ilmestyy Suomessa vasta nyt, kun kannessa voi olla Inkerin vaakuna ja inkeriläisten kohtelusta sota-aikana saa puhua ääneen. Kirjassa on Inkerin kartta, johon pakoreitti on merkitty, mustavalkoisia valokuvia 1900-luvun alkupuolelta ja värikuvaliite sekä aakkosellinen henkilöhakemisto.