Tuliholvin alla

Eino Hosian 1940 ilmestynyt vahva sotaromaani. Esipuheen on kirjoittanut Vesa Karonen, ja niteessä on myös teoksen ensipainoksesta sensuroitu luku sekä aikalaisarvostelujen valikoima.

Eino Hosian (1905–1941) romaanin Tuliholvin alla (1940) alussa astutaan portista sisään etulinjan maailmaan, joka ei ole painajaisunta, vaan ”sellaista maanpäällistä todellisuutta, jolle ei löydy vertauskohtaa”. Kirja perustuu Hosian omiin talvisotakokemuksiin Taipaleella ja Vuosalmella. Hosia oli jo aiemmissa teoksissaan kuvannut unenomaisia näkyjä ja poikkeuksellisia henkilöitä. Nyt hän astui todellisuuteen, mutta todellisuus olikin Tuonelan maisema, sotarintama ”mustana, runneltuna ja eriskummallisena”.

Tuliholvin alla alkaa etulinjasta, mutta takautuu sotaa edeltäneeseen syksyyn Satakunnassa ja Helsingissä. Hosia keskittyi teoksissaan usein ekspressiivisten tunnelmien ja ilmapiirin maalailuun, ja syksyn 1939 sään, mielentilan ja tuntemusten kuvauksessa on paljon samaa kuin aiemmissa teoksissa. Satakunnassa mustien peltojen keskellä miehet kantavat ”kiväärejä kuin ristejä”. Helsingissä ”uhkaavan kumeana syysiltana” vietetään pohjoismaisen ”yhteiskohtalon” juhlia, ”raitiovaunut tulevat ja menevät, kolisten, peitetyin ikkunoin, helistävät kellojaan ja häipyvät pois”. Hosian kuvaus Helsingistä kohtalokkaana syksynä 1939 on hieno kaunokirjallinen tallenne, ei asiatietojen luettelo vaan ilmapiirin ja tunnelman dokumentti, kirjoittaa Vesa Karonen esipuheessaan.

Tuliholvin alla oli aloittamassa suomalaisen sotakirjallisuuden perinnettä, jossa pääasiaksi tulivat todenmukaisuus, realistinen kuvaustapa ja etulinjan rivimiehen näkökulma.

Eino Hosia on ainoa sodissa 1939–1945 kaatunut, jo ennen sotia merkittäväksi arvioitu suomalainen kirjailija.