Ja pesäpuu itki

Hauska, kipeä, huikea kirja: Romaani Koppelon kylästä, sen loistoajoista ja kuolemasta, hurja kertomus Suutaristen mahtisuvusta ja vähäisistä Kareisista, loitsu ja manaus, joka näyttää miten ihmiset voivat tehdä toisilleen hyvää ja pahaa.

Pohjoiskarjalalaisessa erämaakylässä tuntuu kalevalainen menneisyys vielä tämän vuosisadan alussa, osataan runonlaulannan ja parantamisen taito. Kun legendaa on kahden nuoren, Lahjan ja Ranssin, rakkaus ja kuolema. Mutta nykyaika tulee, ja Suutaristen tuhathehtaarinen mahtitila alkaa kulkea häviötä kohti. Sodat, hakkuut ja paketointi sinetöivät tuhoutumisen: maat menevät, asukkaat karisevat.

Nuori polvi lähtee maailmalle. Heitä on Paavo, joka opiskelee Helsingissä ja ahdistuu, alkaa etsiä selitystä itselleen ja kaikelle tapahtuneelle. Hän menee hoitajaksi mielisairaalaan, ja täältä kaupunkiyhteiskunnan romuvarastolta löytyy julkihullu ja salaviisas entinen koppelolainen: asiat alkavat purkautua. Niitä tutkiessaan Paavo joutuu kulkemaan ahtaan portin läpi, mutta lopulta hän tavoittaa näkemyksen ihmiseen, samalla kylään, maailmaan – hän ymmärtää myytin, hänelle avautuu Lahjan ja Ranssin muinainen arvoitus.

Yhteiskuntamme murroksia sota-ajasta maaseudun autioitumiseen on kuvailtu monissa romaanisessa. Nyt ilmestyy teos, joka juuria myöten näyttää, miten suomalainen ihminen on kokenut kaiken tämän syvimmässä itsessään, sielussaan ja mielessään. Tämä romaani on kertomus ihmisistä ja suvuista, laaja ja huikean syvä kuvaus kansakunnan sielunelämästä aikana, joka on tuonut meidät historiasta nykyaikaan.