Huonemiehen poika (Iijoki, #1)

Järven törmältä, kohdalta mihin Iijoen lohi päättää keväisen nousunsa, katselee maailma utelias ja tiedonhaluinen pikkupoika niska kekassa ja vanha hatunreuhka silmillään. Siinä on hänen maailmansa: talvella viittatie kulkijoineen, kesällä veneet ja tukkilautat – pienten tapahtumien kasvavaa rikkautta, elämää, ihmisiä – ja jokaisella tarinansa…

Sitten tulee talvi jolloin sattuu paljon. Maailma on äkkiä räjähtänyt täyteen uutta tapahtumaa ja tietoa, iloisia enteitä ja pelottavia: Irnin laiva kulkee jäätä pitkin, valtava porokarja ylittää järven ja kansakoulun hirsiä kaadetaan. Pojan elämänkankaaseen kudotaan nyt ensimmäiset tummat raidat, kun isä eräänä iltana tulee savotalta synkin ilmein ja haulikko olallaan, ja kun samana talvena pojan on näytettävä ”nappulansa” vastarannaan isoille kavereille ja nämä tekevät siitä kohtalokkaita päätelmiä. Näin poika saa ensimmäisen kosketuksensa ihmisen synkkään sukupuolisuuteen, jonka tabuja ankarat huivipäänaiset kiihtyneesti vaalivat. Mutta onneksi asuu vastarannalla Hiltu-Kalle, nuori ja lupaava naistenmies, joka eräänä mukavana päivänä hilpeän mutkattomasti selvittää miten asiat ovat.

Selkosen värikkäät ihmiset Kalle Päätalo kuvaa aidolla kertojanilolla, johon suodattuu myötätuntoista huumoria. Hän vie nyt lukijansa aivan uudelle näköalapaikalle, Jokijärven Isollekalliolle, josta avautuvan elämänmaiseman hän näyttää varhaiskehityksessään elävän pikkupojan näkökulmasta. Vaikka yhteiskunnan kentässä ei liikuta vielä laajasti, on syntyvä kuva sitä valaisevampi ja todistavampi. Se on kuva 20-luvusta silloisine kansanomaisine kasvatusasenteineen – hyödyllinen kuva kun halutaan tietää mistä on tultu.